On syyskuu, sunnuntaiaamu, kello on puoli neljä, siis vielä aivan pimeää. Lasken täysin palvelleen Corollani Porin ohitustielle. En heti huomaa Reposaaren suunnasta lähestyvää pakettiautoa. No, ehdin vielä. Kiihdytän, laitan vilkun vasemmalle ja tulen rampilta päätielle.
Pakettiauto liimautuu takapuskuriini. Ottiko se nyt noin lujille, mietin. Yrittääkö se heti ohi? Kestääkö lentokentän ohituskaistoille?
Ei kestänyt. Se olikin poliisiauto. Paku laittaa kaikki siniset valot vilkkumaan. Myös punaiset päälle. Pysähdyn Tiilimäen rampille.
Konstaapeli jalkautuu. Avaan sivuikkunan ja kysyn:
- mikä hätänä?
- puhalluskoetta otettaisiin...nollaa näyttää. Huomasitteko, kun teidän auto kävi pari kertaa pientareen puolella?
- Huomasin, että joku vanha paku liimautui perseeseen kiinni. Mietin, että yrittääkö se sulkuviivoilla ohi. Siksi vedin mahdollisimman sivuun. Kun ei aina tiedä, mikä näitä porilaisia kyrpäottia tähän aikaan ahdistaa. En minä arvannut, että poliisi siellä yrittää lukea rekisterikilpeä. Ajaisitte tunnukset päällä, niin kansalaiset osaisi käyttäytyä oikein!
- Mistä olette tulossa, poliisi jatkaa uteluaan.
- Noormarkusta, vastaan. Ja marjaan menossa. Ja voitte kirjoittaa raporttiin, että tekovälineet oli mukana. Tämä tässä on ämpäri ja tämä noukkuri, esittelen autosta sattumalta löytynyttä välineistöä.
- Eikös nyt ole liian pimeä marjastamiseen?
- Ei se marjapaikka tässä olekkaan. Enkä minä sitä teille kerro. Menette kuitenkin heti vuoron jälkeen poimimaan ne marjat sieltä.
- Hyvää matkaa!
- Muuten onko tuo teidän transit -98 mallia? Voisin maksaa siitä tonnin, jos se on katsastettu, huikkaan vielä ikkunan raosta. Teen rampin päässä uukkarin. Yritän tehdä sen kaikkien sääntöjen mukaan. Huomaan, että eivät lähde perään. Matka jatkuu kohti Loimaata.
