Läpi tulen, myrskyn, taistelun
Viimeisen kuvan näin, sun.
Outo metsä, vieras maa,
minulla ei tänne mitään asiaa.
Vieraan vuoret, aro loputon,
etäällä täältä kotipolku on.
Silti uskon, tunnen syömmessäin,
päivä koittaa, poistaa ikäväin.
Hulluus päättyy, sinut tunnen sylissäin.
Aamu oudon hiljainen.
Tuuli etelässä, aron heinät tuoksuu, kiurut kohoo korkeuteen.
Sitten taas tykkitulta.
Taivas täynnä sirpaleita, terästä ja multaa.
Siirryn lähemmäksi ryömien.
Tiedän, että kaikki päättyy,
mutta tovereita jätä en.
Ammun lippaan viimeisen.
Kuolema nyt ainut ystäväin.
Kipu, kuin pistin, poistaa ikäväin.
Yhä kiurut kohoo ylöspäin.
Aroheinä tuoksuu.
Taas sinut tunnen sylissäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti