Sähköauto tuottaa enemmän hiilidioksidia kuin diesel?

 

Yleinen käsitys on, että sähköauto olisi ekologisempi vaihtoehto kuin diesel. Tämä ei välttämättä ole totta. Oikeastaan sähköauto ei vaikuta hiilidioksidipäästöihin mitenkään. Kaikki riippuu siitä, miten akkujen lataukseen käytetty sähkö tehdään. Jos se tehdään esim. venäläisellä kivihiilisähköllä, kokonaispäästöt ovat melkoiset.

Monet sanovat, että tulevaisuudessa sähköauton hyötysuhdetta voidaan kyllä parantaa huomattavasti. Fysiikan lakien mukaan tämä ei ole mahdollista. Sähköauton hyötysuhde on jo tällä hetkellä 90%:n luokkaa. Jos ajatellaan energiankulutusta, sitä voidaan pienentää pienentämällä auton massa esim. puoleen.

Diesel-auton hyötysuhde on myös 90%:n luokkaa, jos sitä tarkastellaan akselilla, kuten edellä sähköauton tapauksessa. Jos sitä tarkastellaan moottorilla, hyötysuhde on 30-40%:n luokkaa, kuten sähköautollakin keskimäärin, mikäli se lasketaan energian tuotantopisteestä lähtien.

Kuluttaja voi vaikuttaa dieselauton ekologisuuteen valitsemalla ympäristöystävällisemmin tuotettua biodieseliä. Sitä voidaan valmistaa esim. jätteestä tai kinkkurasvasta. Sähköautoilija voi toisaalta jättää kymmenen kertaa kalliimman norppasähkön valitsematta, ei ehkä kuitenkaan tulevaisuudessa.

Pitää myös muistaa, että sen lisäksi, ettei Suomen päästöt vaikuta globaaliin ilmastoon yhtään mitään, olemme toisaalta myös hyvin etuoikeutettuja asettamaan yleviä päästötavoitteita. Toisin on esim. Libanonissa, jossa lamppuunkaan ei riitä sähköä kuin kolmena päivänä viikossa.

Älkää vanhoja metsiä suojelko, suojelkaa hakkuuaukkoja!

 

Tuleva vanha metsä

Metsä merkitsee eri ihmisille eri asioita. Joillekin se on käyttöpääomaa, joillekin henkistä pääomaa. Hyvästä tukkipuusta voi saada 55€/m3. Päätehakkuuikäisestä metsästä yli 10000 €/ha. Henkisen pääoman hintaa on vaikea euroissa arvottaa. Joidenkin mielestä se on korvaamatonta. Joillekin metsä on pyhä paikka.

Ensimmäiset kansallispuistot perustettiin jo ennen sotia. Osa jäi sodan jalkoihin, mutta ainakin 1938 perustetut Pallas-Ounas ja Pyhätunturi ovat vielä voimissaan. Vuonna 1956 perustettiin useita kansallispuistoja, esimerkiksi Pyhä-Häkki keskisuomessa. 70-luvulla kansallispuistot alettiin näkemään myös henkisen hyvinvoinnin ja virkistyksen lähteenä. Niille piti olla järkevä pääsy, reittejä ja muita retkeilyyn liittyviä palveluita. Retkeilyinnostus ja lisääntynyt vapaa-aika johti 11 kansallispuiston perustamiseen vuonna 1982. Silloin perustettiin mm. Kauhaneva-Pohjankangas, Lauhanvuori ja Seitseminen.

Kansallispuistojen lisäksi perustettiin luonnonsuojelu- ja rauhoitusalueita,  joiden tavoitteena oli ensisijaisesti suojella harvinaisia eliölajeja ja elinympäristöjä. EU:n masinoiman Natura-hankkeen puitteissa onnistuttiin rauhoittamaan n. 50000 neliökilometriä luontodirektiivin määrittämiä ympäristöjä. Pääosa niistä valtion maille. Yksityismailla tämä EU-hanke sai myös vastustusta. Monet kokivat sen ulkoisena puuttumisena maanomistuksen ja maankäytön periaatteisiin. Jotkut hakkasivat varmuuden vuoksi koko metsän sen jälkeen, kun natura-kartoittaja oli sieltä löytänyt harvinaisen käävän, jonka nimeä ympäristökeskus ei suojelusyistä suostunut edes ilmoittamaan.

Kritisoidun Natura-ohjelman jälkeen perustettiin kansallinen Metso-ohjelma, jonka tavoitteena oli Etelä-Suomen metsien luontoarvojen suojelu. Se perustui vapaaehtoisuuteen. Metsänomistajille annettiin pysyvän suojelun lisäksi mahdollisuus sitoutua myös määräaikaissuojeluun tai pelkästään metsäluonnonhoitoon.

Pentti Linkolan perustaman Luonnonperintösäätiön tavoitteena on lahjoitusvaroin hankkia omistukseensa luontoarvoiltaan merkittäviä kohteita ja taata niille luonnonsuojelulainen pysyvä rauhoitus.

Ponnisteluista huolimatta metsäluonnon suojelussa Etelä-Suomessa tavoitteista on jääty kauas jälkeen. Uhanalaisuusraporttien mukaan metsälajeista lähempänä sukupuuttoa on yli 800 lajia. Ympäristöasiantuntijat pitävät 10% suojelutasoa minimitavoitteena, eikä sekään oikein riitä. 10% on myös taso, jota EU tavoittelee. Tietysti pitää huomioida, että jos puhutaan vaikka Belgian metsistä, 10% on eri määrä kuin puhuttaessa Suomen metsistä. Toisaalta luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan 10% suojelutaso yhdistettynä nykyisen tasoisiin hakkuisiin muuttaisi melko nopeasti metsät yhä nuoremmiksi. Samalla se vähentäisi merkittävästi teollisuuden puunsaantia. Kaikkia palikoita on siis hankala sovittaa yhteen.

Viimeisten Etelä-Suomen metsien hankinta suojeluun vaatii valtiolta melkoista rahallista panostusta. Vanhoissa metsissä kasvaa yleensä vankka metsä, joka pitäisi korvata maanomistajalle vähintään käypään arvoon. Tämän vuoksi puuttuvat suojeluprosentit pitäisi tavoittaa hankkimalla suojeluun kaluttuja ja aurattuja hakkuuaukkoja. Kuka isäntä nyt hakkuuaukon suojelua vastustaisi? Ei kukaan. Hakkuaukko tänään merkitsee vanhaa metsää 100 vuoden kuluttua. Ehkä jo 80 vuoden kuluttua, kunhan ilmasto saadaan kunnolla lämpiämään. Tämä olisi järkevä satsaus tulevaisuuteen.

Hakkuu- tai paloaukkoa ei pidä jättää kokonaan luonnon hoidettavaksi. Muuten 100 vuoden kuluttua paikalla on vain alijäreä, umpeenkasvanut rääseikkö. Kestää toiset 100 vuotta ennen kuin se aukkoontumisen  edetessä alkaa muistuttaa oikeaa vanhaa metsää. Suojeluaukkoa pitää aluksi hoitaa. noin 10-15 vuoden kuluttua tehdään raivaus, josta samalla saadaan energiapuuta korvaamaan fossiilisia. Noin 40 vuoden kuluttua tehdään ensiharvennus, josta saadaan myös myyntipuuta. Tätä täydennetään toisella harvennuksella n. 60 vuoden iässä, jolloin kohteelle jätetään noin 600 runkoa/ha. Tämän jälkeen metsä jätetään luonnon hoidettavaksi ja alle 100 vuoden kuluttua meillä on komea vanha metsä. Tuulenkaadot pitävät myös kuoriaiset ja sienet tyytyväisinä. Tuulenkaatoja ei tarvitse kauaa odotella. Siitä pitävät ilmastohätätilan myrskyt huolen.

Venäjä - uhka idästä?

 

Venäjällä pidettiin Duuman vaalit. Putinin tukipuolueen voitto tuskin oli kenellekään yllätys. Lännen uutisoinnissa keskityttiin opposition eli Putinin  vastustajien esittelyyn. Vaalit tiedettiin jo edeltä käsin vilpillisiksi. Oppositio oli nujerrettu, ajatettu maanpakoon tai teljetty vankilaan. Vaalitulosta kerrotaan laajasti peukaloidun, sähköisen äänestyksen tulokset merkitty uudelleen.

Tuloksen manipulaatiosta johtuen on ehkä vaikea arvioida, mikä todellinen tulos oli. Todennäköisesti Putin olisi voittanut, vaikka vaalivilppiä ei olisi ollutkaan ja vastustajat olisivat voineet kampanjoida vapaalta jalalta. Voitto 2/3:n äänimäärällä tietysti helpottaa lainsäädäntötyöskentelyä ja se oli ymmärrettävä tavoite.

Uutisissa esiteltiin videota, jos käsi verhon takaa pistää ylimääräisiä vaalilippuja uurnaan. Tämä tietysti oli vain suunniteltua kuvitusta länsimedian tarpeisiin. Miljoonia ääniä ei tuolla periaatteella pysty lisäämään.

Vaalikulttuuri Venäjällä on kovin erilaista kuin mihin lännessä on totuttu. Länsi yrittää markkinoida omaa heikkoa demokratiaansa ainoana oikeana hallintajärjestelmänä. Sen paremmuudesta ei kuitenkaan ole näyttöä. Demokratia ei estänyt toista maailmansotaa syttymästä. Se ei myöskään estänyt fasismin nousua 30-luvulla. Länsi teki ristiretken Afganistaniin, mutta demokratia ei ottanut juurtuakseen karuun vuoristomaahan 20 vuoden yrityksestä huolimatta. Naisen aseman määrittää edelleen Saria-laki, jota Taleban yksinoikeudella tulkitsee.

Demokratia  sinänsä perustuu väärinkäsitykseen. Kansa tai enemmistö ei yleensä ole oikeassa. Pontius Pilatus käytti Rooman valtaa Juudeassa. Koska häntä ei kiinnostanut uskonnolliset kiistat hittojakaan, hän äänestytti kansalla ristiinnaulitsemisesta Jeesuksen ja ryöväri Barabbaan välillä. Kansa valitsi Jeesuksen. Tuomio oli sikälikin erikoinen, että kiihottamisesta kansanryhmää vastaan maksimi tuomio piti olla vain 5 vuotta vankeutta.

Opposition poliittinen agenda on vaalivilpin osoittamiseen keskittyneessä uutisoinnissa jäänyt vähemmälle. Kaikki haluavat vain Putinin ulos kuvioista. Entä suhteet ulkovaltoihin? Navalnyn kerrotaan pitävän Krimiä erottamattomana osana Venäjää. Entä suhteet Suomeen? 

Ollakseen vahva Venäjää tarvitsee  valistuneen Tsaarin tai edistyksellisen Stalinin. Voimakkaan keskusjohdon, joka pystyy pitämään kansalaisoikeudet hallinnassa.

Lännen kannalta olisi tietysti eduksi demokraattinen kehitys Venäjällä. Sen toivotaan johtavan maan hajoamiseen ja pienten kansallisvaltioiden syntyyn, mikä  poistaisi  poliittisen ja aseellisen uhan itärajalta. Nämä vaalit eivät asetelmaa muuttaneet. Itsenäisyyden valuminen Eurooppaan ei ole mikään ongelma. Uhka tulee edelleen idästä.

Afganistan - kaikki jotka haluavat paeta, seuratkaan minua!

 

Lasten hyväksikäyttö säälipisteiden keräämisessä on osattu aina. Simpanssitkin ottavat pienokaisen syliinsä tyynnyttääkseen toisen osapuolen aggressioita. Asian oli sisäistänyt myös ulkoministeri Pekka Haavisto, joka pari päivää sitten raportoi afgaanien evakuoinnista Suomeen. Itkua sopertaen hän kertoi sylivauvan pelastamisesta. Kaikki tietysti peilin edessä opeteltua ja ministeriössä harjoiteltua. Hän teki sen kyllä niin aidontuntuisesti, että eipä tiedä vaikka Pekka vielä ryhtyisi keinoemoksi parille pienoiselle afgaanitytölle.

Pääministeri Sanna Marin käytti samaa kikkaa, ja yritti saada ääneensä somea liikuttavaa värinää kertoessaan että muutama afgaanityttö oli sentään 20 vuoden aikana saatu koulutettua. Miljardi suomalaisten rahoja siinä meni.

Eivätpä Suomen eliittijoukot Afganistanissa jääneet yhtään huonommaksi. Lehdistölle ei tarjottu mitään rynkynperälläkäsillehakkaamis -kuvaa, vaan nuorta sotilasta pieni lapsi sylissä. Ja sydämenkuvat lenteli jälleen instassa.

Presidentti Sauli Niinistö veti loistavasti yhteen Afganistanin sodan saavutukset. Miljardeilla ei saatu aikaan mitään. Lopputuloksena kaaosta, kärsimystä ja kuolemaa. EU ei lausunut asiasta sanaakaan. Eikä Nato. Miekkalähetyksen aikakausi tuli päätepisteeseensä. 

Amerikkalaiset sanovat Kabulille good buye. CIA ja Pentagon Talebaneille whatever you wish.  Presidentti Bidenin puheita ei tarkista kukaan. Slow Joe juttelee tilanteesta niin hoopoja, että Donald Trumpkin alkaa tuntua järkimieheltä. Tästä nöyryytyksestä ja häpeästä  Yhdysvallat ei tokene koskaan.

Ilmasto muuttuu, muuttuuko ihminen?

 

 

Ilmasto on aina muuttunut. Joskus pysynyt muutaman vuosituhannen paikallaan. Jos puhutaan lapsuuteni kesistä, jotka olivat aina lämpimiä ja talvista jotka olivat lumisia tai viime kesän lämpötilasta, puhutaan säästä. Lisäksi puhutaan muistikuvista. Eivät ne talvet olleetkaan joka vuosi lumisia, eikä kesät joka vuosi helteisiä. Ilmatieteilijät sanovat, että keskimääräistä lämpimämpi tai lämpimin 50 vuoteen. Se, millainen ensi kesän sää on täysin ennustamaton kaoottinen prosessi. Viime kesän kuukauden helleputki ei johtunut ilmaston lämpenemisestä vaan siitä, että korkeapaine lukkiutui Venäjälle ja matalapainen pysytteli Pohjanmerellä. Niiden välistä pääsi virtaamaan kuumaa ilmaa Afrikasta Skandinaviaan saakka.

Kaikki riippuu tarkasteltavasta aikajaksosta. 20000 vuotta sitten oli hyvin kylmää. Täällä oli jääkausi. Suomenkin päällä kilometri jäätä. Sitten tapahtui lähihistorian merkittävin ilmastomuutos. Jäät sulivat Suomen päältä. Navoille ja Grönlantiin mannerjäätä vielä jäi, jotka nyt ovat sulamassa.

Ilmasto muuttuu sekä pitkän että lyhyen ajan kuluessa eri syistä. Jaksollisesti esiintyvät jääkaudet aiheutuvat maan kiertoradan ja pyörimisakselin kallistuskulman vaihteluista. Vain 20 000 vuotta sitten viimeisen jääkauden kylmimpänä aikana maapallon keskilämpötila oli arviolta 6 astetta nykyistä alhaisempi. Dinosaurusten aikana noin 90 miljoonaa vuotta sitten maapallo sen sijaan oli hyvin lämmin eikä jäätiköitä juurikaan esiintynyt edes Etelänavan lähialueilla.

Maapallon ilmaston hitaimmat muutokset ovat seurausta erilaisista geologisista muutoksista, kuten mannerten hitaasta liikkumisesta sekä vuoristojen synnystä ja häviämisestä. Esim. Suomi oli päiväntasaajalla vielä joitakin 100 miljoonia vuosia sitten. Mannerten liike muuttaa merivirtoja, millä on suuri vaikutus paikallisiin ilmastoihin. Jäähtymisen seurauksena kasvanut mannerjäätikkö jäähdyttää ilmastoa edelleen heijastamalla auringon säteilyn takaisin taivaalle.

Ilmaston lämpenemisen kiihtymisen tällä vuosituhannella uskotaan aiheutuvan hiilidioksidista ja muista kasvihuonekaasuista. Kukaan ei pysty erottamaan, mikä on kasvihuonekaasujen osuus ilmaston lämpenemisessä. Yleensä surraan vain tällä hetkellä näkyvää tilannetta. Tietysti viitataan myös tuleviin sukupolviin, vaikka viittauksen tekijät eivät enää haluakaan lapsia tehdä. Tämä siitä syystä että naisen pitää opiskella ja luoda uraa 40 vuotta pärjätäkseen miehelle, lisäksi synnytys saa vatsanahan ikävästi roikkumaan, ellei joka ilta tverkkaa itseään pyörryksiin.

Mutta ei huolta. Seuraava jääkausi odottaa ehkä jo 50000 vuoden päässä. Joskus töihin ajellessani laskin, että vielä tulee noin 382 jääkautta. Sen jälkeen ilmasto on lämmennyt riittävästi ja jäätä ei enää muodostu navoillekaan. Syynä tähän on tietysti aurinko.

Aurinko syntyi tänne 5 mrd. vuotta sitten tähtien välisestä kaasusta ja muiden tähtien pölystä. Osittain samasta pölystä syntyi maa ja muut planeetat. Auringon tavoitteena oli tuottaa lämpöä. Muuten sitä ei tänä päivänäkään kutsuttaisi auringoksi. Lämpöä saatiin fuusioimalla vetyä. Vetyä oli kyllä runsaasti, 75 % maailmankaikkeuden aineesta, mutta fuusioon heliumiksi tarvittiin neutroneita. Onneksi, kun maailma syntyi, syntyi myös heikoksi ydinvoimaksi kutsuttu fysikaalinen ominaisuus. Se pystyi kääntämään osan vety-ioneista neutroneiksi. Nyt oli neutroneja, mutta alkulämpötila ei riittänyt. Tarvittiin vielä tunneloitumiseksi kutsuttu kvanttifysikaalinen prosessi, jonka avulla fuusio käynnistyi alle 10 miljoonassa asteessa.

Näin aurinko saatiin tuottamaan lämpöä. Kvanttifysiikalliset tapahtumat fuusioenergian tuottamiseen auringossa ovat erittäin harvinaiset. Niiden todennäköisyys on nollan luokkaa. Tästä syystä aurinko ei heti räjähtänyt taivaalle, vaan on tuottanut lämpöä ja mahdollistanut elämän jo 4 mrd. vuotta.

On laskettu, että aurinko tuottaa lämpöä vielä toiset 4 mrd. vuotta. Vedyn vähetessä sen ulkokehä kuitenkin laajenee ja jossain vaiheessa se koskettaa planeettaamme. Silloin lämpötila maan pinnalla on noin 5000 astetta. Sitä minä kutsuisin todelliseksi ilmaston lämpenemiseksi.

Mutta tämäkin lämpeneminen jää väliaikaiseksi. Lämpötilaerot maailmankaikkeudessa tasoittuvat ja joskus ne ovat taas samassa pisteessä kuin mistä lähdettiin, lähellä absoluuttista nollapistettä -273-astetta.

Joskus kaikki varmasti päättyy.

Lars von Haartman - lintumies suurella sydämellä

 

 Lars  von Haartman (24. maaliskuuta 1919 Askainen – 28. lokakuuta 1998 Helsinki) oli suomalainen professori ja arvostettu lintutieteilijä, joka perehtyi syvällisesti etenkin kirjosiepon biologiaan. Hän julkaisi esseitä ja oli mukana kokoamassa muun muassa Pohjolan linnut värikuvin -teosta vuosina 1963–1972. Haartman oli myös taiteen tuntija ja runoilija.

Minna Pyykön maailma - radiodokumentissa 15.8.21 muisteltiin Lars von Haartmanin elämää ja työtä lintututkimuksen parissa. Dosentti Timo Vuorisalo mm. mainitsi von Haartmanin mieleenpainuvan juhlaesitelmän Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen kokouksessa. Ajankohta ei aivan tarkkaan jäänyt mieleen, mutta arvioisin sen olleen yhdistyksen 15-vuotis juhlakokous vuonna 1981.

Minulla oli kunnia myös itse osallistua kyseiseen kokoukseen ja von Haartmanista syvämuistini tallensi seuraavan tapauksen kokouksen alkurutiineista. Ensinnäkin von Haartman vaikutti vanhan hajamielisen professorin stereotyypiltä valkoisine hiuksineen ja viiksineen. Musta tyylikäs puku verhosi muuten laihaa olemusta ja erotti juhlapuhujan välittömästi meistä maihariporukasta, jota paikalle oli saapunut iso yliopiston auditorio täyteen.

Von Haartman istui eturiviin. Yhdistyksen puheenjohtaja astui estradille ja spiikkasi kokousta sisään. Hän oli ehtinyt kertomaan muutamia valikoituja lauseita, kun von Haartman yllättäen nousi ylös paikaltaan ja lähti kävelemään kohti puhujakoroketta. Puheenjohtaja vaihtoi lennosta juonnon illan pääesiintyjään, samalla von Haartman lähestyi puhujakoroketta, mutta meni mitään sanomatta ohi - takana sijainneille vessoille. Ilmeisesti luonto kutsui normaaliin tapaan ikämiestä. Auditorio odotti hiiren hiljaa, mitä tapahtuu. Puheenjohtaja yritti päästä kiinni pahasti karanneeseen punaiseen lankaan. No, tulihan juhlapuhuja kohta salin puolelle ja veti niin viimeisen päälle tiukan esitelmän rannikkolinnuston muutoksista. Mieleen jäi myös miten lennokkaasti hän lausui punasotkan: "Aityya feriina".

 

Dosvidanja Afganistan

 

Afganistan, tuo jylhien vuoristojen, loputtomien sotien ja hukattujen sukupolvien maa.

Afganistan on pääasiassa vuoristoa ja harvaanasuttua vuoristoylänköä. Silti siellä asuu 31 miljoonaa ihmistä vähän yli Suomen kokoisella alueella. Islam on valtauskonto. 80% väestöstä on sunneja. Afganistanissa puhutaan 30 kieltä. Pääkielet ovat paštu ja dari. Maalla on luonnonrikkauksia, mutta ne ovat tällä hetkellä heikosti hyödynnettyjä. Maatalous pystyy tuottamaan viljaa omaan käyttöön. Päätuotteeksi ja vientiartikkeliksi on nousemassa oopiumi.

Alueella on sodittu aina. Kiistat johtuvat toisaalta strategisten kulkureittien ja solien hallinnasta, toisaalta kirjavista heimokulttuureista. Heimot ovat sukupolvesta toiseen tottuneet taistelemaan ja puolustamaan maataan ulkoisia uhkia vastaan. Milloin ulkoista uhkaa ei ole, taistellaan keskenään. Maa on melko helppo vallata, mutta sen pitäminen ja hallitseminen on tuskallista. Sen ovat monet suurvallatkin vuosien saatossa karvaasti kokeneet.

Afganistanin alue on muinoin kuulunut Persian valtakuntaan. Aleksanteri Suuri valloitti sen 300-luvulla. Tataari Timur Lenk 1300-luvulla. 1800-luvulla sodittiin kaksi afgaanisotaa, kun Iso-Britannia yritti valloittaa Afganistanin estääkseen Venäjää saamasta sitä. Kolmas afgaanisota käytiin heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen brittiläistä Intiaa vastaan ja britit tunnustivat Afganistanin ulkopoliittisen itsenäisyyden 1919. 

1978 alkanut Afganistanin sota käytiin Neuvostoliiton, sen tukeman Afganistanin demokraattisen tasavallan ja tätä vastustavien konservatiivisten muslimien ja heimojen välillä. Kesään 1978 mennessä Itä-Afganistanista alkanut kapina oli levinnyt maanlaajuiseksi. Afganistan ja Neuvostoliitto solmivat YYA-sopimuksen. 24. joulukuuta 1979 Neuvostoliiton laskuvarjojoukot miehittivät Kabulin, tappoivat Hafizullah Aminin ja vaihtoivat pääministeriksi maanpaossa olleen Babrak Karmalin. Lopulta neuvostoliittolaisia soti maassa 120 000.

Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter ei tyytynyt Neuvostoliiton tuomitsemiseen YK:ssa vaan ryhtyi laajoihin diplomaattisiin rankaisutoimiin sekä erilaisiin talouspakotteisiin Neuvostoliittoa vastaan. Asevarustelukierre käynnistyi uudelleen ja imi jo muutenkin taloudellisesti pysähtyneen Neuvostoliiton voimavaroja. 

Yhdysvallat tuki afgaanitaistelijoilta Jimmy Carterin presidenttikaudella ja varsinkin Ronald Reaganin tultua presidentiksi vuonna 1981. Virallisesti Yhdysvallat oli kieltänyt aseellisen tukensa afgaanitaistelijoille ja toimitti heille ainoastaan neuvostovalmisteista aseistusta. Tätä saatiin ostettua Neuvostoliiton entisestä liittolaismaasta Egyptistä. Lopulta mentiin niin pitkälle, että Kiinassa ryhdyttiin valmistamaan kopioita neuvostomallisista aseista, jotka leimattiin kopioilla neuvostoliittolaista leimoista.

Kommunistihallintoa vastaan taistelleita muslimisissejä nimitettiin nimellä mujahideen. He saivat tukea Yhdysvaltojen lisäksi muun muassa Pakistanista ja arabimaista. Neuvostoliitto vetäytyi pahoin raunioituneesta maasta 1989. Ihmisiä oli kuollut 1,3 miljoonaa ja noin kuusi miljoonaa eli pakolaisina. Sota aiheutti suhteellisesti ottaen maailman laajimman muuttoliikkeen sitten toisen maailmansodan.

Neuvostojoukkojen vetäydyttyä taistelut jatkuivat sisällissotana. Huhtikuussa 1992 mujahidin-joukot valtasivat Kabulin.

Vuonna 1994 alkoi voimistua Taliban-liike, jonka sissit valtasivat Kabulin vuonna 1996 ja teloittivat miltei ensi töikseen julkisesti entisen presidentin Najibullahin. Maassa otettiin käyttöön šaria-laki erittäin ankarasti tulkittuna. Vuoden 1998 lopulla Taliban hallitsi 90 prosenttia maasta.

 Vuonna 2001 Yhdysvallat ja Britannia hyökkäsivät Afganistaniin syyttäen Talibaneja New Yorkiin ja Washingtoniin suunnattujen terrori-iskujen takana olleen Al-Qaida terrorijärjestön tukemisesta. Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian lisäksi useat muut länsimaat lähettivät maahan omia sotilaitaan osana Yhdistyneiden Kansakuntien valtuuttamia ISAF-joukkoja. Myös Suomi osallistui tähän toimintaan. Kansallisia joukkoja koulutettiin ja tavoitteena oli siirtää turvallisuusvastuu 2011 alkaen vähitellen Isaf-joukoilta Afganistanin omille voimille. Jo paljon sitä ennen havaittiin, ettei tehtävä ollut helppo. Ns. kansallisilla joukoilla oli vähäinen motivaatio puolustaa Afganistaniksi kutsuttua aluetta, jota aikojen alusta oli johtanut heitä riistävä sulttaani tai sissipäällikkö tai ulkovaltojen pystyttämä nukkehallitus. Heille sotilaskoulutus oli vain mukavaa kerhotoimintaa. Tärkeintä oli kohtuullinen palkka ja muut edut sekä oma kalashnikov, jolla oli mukava ampua ilmaan sukujuhlissa. Öisille vuorille sissejä tappamaan sen kanssa ei lähdetty.

Suomalaiset talvisodan opit ja koulutukseen käytetyt miljoonat valuivat Balkin maakunnan hiekkaan. Donald Trump realistisena bisnesmiehenä tajusi, että Afganistanista pitää irrottautua. Silti kaikki tapahtui Joe Bidenin aikana 2021 kovin äkisti. Isaf-joukot eri maista kotiutettiin keväällä. Amerikkalaiset lähtivät heinäkuun alussa päätukikohdastaan Bagramista yön pimeydessä kuin varkaat. Kalusto jätettiin ryöstelijöille.

”Koettakaa nyt pojat pärjätä vielä aamuun niin saadaan vaihto”- sanoi luutnantti Rajala Antti Tuurin Talvisodassa. ”Tottaahan me vastaan pistetään, jos vain joku hengis o” – vastasi joukkueen vänrikki Kantola.

Paikallisille asevoimille amerikkalaiset eivät vaivautuneet ilmoittamaan mitään. Ei edes tuota: koettakaa nyt pojat pärjätä. He lähtivät ilmoittamatta klo 3 yöllä tukikohdasta, jossa parhaimmillaan palveli 100 000 miestä. Mukaansa he ottivat myös 20 vuoden aikana kerätyn kiitollisuuden ja hyvän tahdon. Sitäkään he eivät afgaaneille jättäneet.

Mitä tapahtui sen jälkeen? Taliban valtaa alueita takaisin muutama maakunta viikossa – tahdilla. Kansallinen armeija ja poliisit välttävät taistelukosketusta. He vetäytyvät tukikohtiinsa ja ampuvat sieltä raskaalla tykistöllä. Osa kranaateista menee omalle torille. No, voihan sissejä olla sielläkin.

Tätä kirjoitettaessa 13.8.2021 maan toiseksi suurin kaupunki Kandahar on Talibanin hallinnassa ja Kabulia painostetaan. Uusi pakolaisaalto käynnistetään. Länsimaat, Suomi muiden joukossa, yrittävät pelastaa oppaitaan, tulkkejaan, vasikoitaan ja muita tukihenkilöiltään. Suurlähetystöjen dokumentteja poltetaan. Tilanne tuo elävästi mieleen Vietnamista lähdön.

Entä tämän jälkeen? Taliban palaa valtaan entistä voimakkaampana. Se on viimeisen 40 vuoden kuluessa kukistanut  Neuvostoliiton, USA:n, YK:n ja Suomen. Länsimainen miekkalähetys tuli tiensä päähän. Se ei toimi ainakaan viidakossa tai vuoristossa. Se ei toimi taistelijoita vastaan, jotka liikkuvat kansan sisällä ja joita ei voi ostaa rahalla ja joita yhdistää vankkumaton uskontoon perustuva maailmankatsomus.

Mitä meillä on annettavaan Afganistanille? Onko sivistyksemme parempi? Pitääkö kaikkien tiedostaa länsimainen demokratia, naisen oikeudet, intersektionaalinen feminismi, kommunismin pelko ja Jeesus?

Näihin kysymyksiin ehkä et ole oikea henkilö vastaamaan, ellet ole syntynyt Hindu Kush-vuorilla, kuulu hazara-heimoon ja puhu daria. 

”Vihdoin vaivun uneen
Ja taas mä kuulen
Nuo äänet kaukaiset
Huudot ja laukaukset
Dosvidanja Afganistan
Kuolleita Aleksej ja Miška”  

(Pelle Miljoona)