Covid-220320

Päivä 81. Italiassa yli 800 kuollutta vuorokaudessa. Espanjassa tilanne samaten karannut käsistä. Myös suomalaisia alkaa kuolla.

THL:n laskentakaavat taudin ennusteesta ovat, paitsi sekavat, myös harhaanjohtavat. Niiden mukaan, jos puolet suomalaisista saa tartunnan, 1200 kuolee. Muissa maissa tuolla tartuntamäärällä  pitäisi kuolla 120 000. Valeuutisten taustalla on tietysti aiheellinen huoli siitä, ettei tehohoitopaikat tule riittämään kuin  kymmenesosalle tarvitsijoista.

Ainoa toivomme on pitää tartuntojen määrä alhaisena. Mutta minkäs teet. Helsingissä on baarit auki. Kun rajat suljettiin, hesalaiset neropatit päätti karauttaa maastureillaan Lappiin.

Corona on erittäin vaarallinen vanhuksille ja typeryksille. Mutta silti harmittaa olla hesalaisten kanssa samassa veneessä.

Kesän jälkeen me olemme kaikki kontallamme tai kuolleet. Mutta ensi vuonna henkiin jääneet perustavat taas uuden markkinatalouden, jonka sota, kuppa taikka kolera aikanaan pyyhkii sadeveden mukana mereen.

Se hyväpuoli tämän päivän uutisoinnissa on, ettei enää mietitä, kärsiikö kettu kopissa tai kummat ovat ekologisempia, vapaan kanan vai lattiakanan munat. Ilmastoahdistus on myös aavistuksen verran vähentynyt. Greta Thunberg ei pääse Amerikkaan enää edes purjepaatilla. Kyllä luonto hoitaa. Ongelmien perussyyhän on se, että ihmisiä on muutama miljardi liikaa.

Mielenkiinnolla odotan myös Päivi Räsäsen oikeudenkäyntiä. Että rupeaako oikeuslaitos todella miettimään tässä maailman tilanteessa sitä, saako raamattua siteerata vai ei. Samalla voisi avata uudestaan Hannu Salaman jumalanpilkkatuomion.

Minun oli annettu ymmärtää, ettei rajoja Euroopassa enää koskaan voida sulkea. Mutta voitiinhan ne. Yksi kokous Brysselissä ja iltapäivällä Schengen rajat oli kiinni. Kansalliset rajat suljettiin jo aikaisemmin. Ministeri Ohisalon mielestä rajojen sulkeminen ei kuitenkaan koske pakolaisia!

Se hyväpuoli Coronassa on, että siihen kuolee muutamassa päivässä. Keuhkosyövässä joutuu virumaan usein vuosia. Henkiin jääneet saavat rakentaa yhteiskunnat orjatyönä uudestaan. Siinä sivussa kasvattaa uudet isommat sukupolvet typeryksiä, jotka keksivät uudestaan humaanin demokratian ja tuhoavat loputkin.

Pahin on vielä edessä. Sitten asiat vasta huonosti on kun näette uutisten lukija itkevän.

Pikkusisko kysyi: "Montako päivää jouluun?"
Ja isän silmiään pyyhkivän näin.
(Juha Lehti, Viimeisellä rannalla) 

Varjele ja siunaa Afrikkaa
Amerikan maita Eurooppaa
Australiaa, suurta Aasiaa
Siunaa koko maailmaa
(suom.san. Jaakko Löytty) 







 

Suomalainen maanpuolustustahto

flickr.com/photos/museovirastonkuvakokoelmat/21242059325

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (kuvaava nimi!) vuonna 2018 julkaistun raportin mukaan suomalaistan maanpuolustustahto on pudonnut alimmalle tasolleen lähes 30 vuoteen. Tulos ei varmaankaan ollut Suomen maanpuolustuksesta, aseistuksesta ja varsinkin hävittäjähankinnoista vastaavien ja palkkansa saavien mieleen. Kyselytutkimusta onkin päivitetty vuosina 2019 ja 2020 ja niiden tuloksia on otsikoitu lauseella: maanpuolustustahto on kasvussa. Mutta jos katsotaan käyriä, trendi on edelleen laskeva, ollaan edelleen alimmalla tasolla vuosikymmeniin. Pientä vuosittaista vaihtelua esiintyy, joka mahtuu pääosin virhemarginaaleihin.

Miksi nykynuoria ei maan puolustaminen kiinnosta valtaapitävien toivomalla tavalla? Yksi tekijä, joka voi vaikuttaa molempiin suuntiin, on varmasti se, että viimeisestä sodasta on jo kulunut aikaa enemmän kuin miesmuisti. Nykypäivänä pelon ja ahdistuksen kohteeksi on tullut trendikkäämpiä asioita kuten saastuminen, kasvihuoneilmiö, nälänhätä, pakolaiset, työttömyys tai vakavat kulkutaudit. Näiden kysymysten ratkaisu kiinnostaa nykynuoria ilmeisesti enemmän kuin miljardin heittäminen joka vuosi tiedostamattomaan uhkaan, jota ei kuitenkaan, sen eskaloituessa, voida miljardeilla ratkaista.

Jos kadun kulkijoilta kysytään heidän halukkuuttaan puolustaa ase kädessä Suomea, saa noin joka toisessa tapauksessa myönteisen vastauksen. Mitä tämä ase kädessä puolustaminen käytännössä tarkoittaa? Ruotsiko tänne hyökkää? Ei varmaankaan. Tulevatko sakemannit taas miehittämään Pohjois-Suomen? Ei tunnu todennäköiseltä. Mehän jo oikeastaan kuulutaan EU:n kautta Saksaan (In Bundes). Ei, kun ase kädessä lähdetään puolustamaan Suomea, silloin lähdetään itärajalle ryssiä tappamaan. Tähän vedetään linja ja rintamasuunta tuo. ”Ryssä on sieltä tulossa ja se yrittää teidät tappaa. Koettakaa nyt pojat ampua niitä takasi.”

Jos iltapimeässä ajat kauriinvasan päälle. Se huutaa vähän peijakkaasti puskurin välissä. Pystytkö lyömään sitä tunkilla päähän? Jaa, et vai? Mutta silti pitäisi sotimaan päästä.

Monen mielestä tulevaisuuden sodat ovat kyberteknisiä. Ne tapahtuvat tietokonemaailmassa. Niitä ohjaavat robotit. Meidän energiantuotantomme, liikenteemme, hallintomme lamaannutetaan. Näin varmasti tapahtuukin. Mutta kyllä sotaan aina ikävä kyllä liittyy se kliininen puoli. Ihmisiä pitää tietty määrä tappaa, ennen kuin voittaja selviää. Sota jatkuu kunnes toinen osapuoli taputtaa tatamiin.

Ei ihmisten tappaminen vaikeaa ole. Yleensä riittää kun osaa painaa liipaisinta. Jatkosodassakin tavallisista maatilan rengeistä tuli pienellä harjoituksella ihan mukiinmeneviä tappajia.

Tappamisen motiivi sodassa on usein hakusessa. Sen etsimistä tai kyseenalaistamista tositoimissa ei suvaita. Sotilaan ei pidä ääneen alkaa miettiä, onko mitään järkeä yrittää uudestaan epäonnistua tuon pahaisen kukkulan valtaamisessa, jos se merkitsee 1000 kaverin kuolemaa.

Sota on järjetön ja brutaali tapa ratkaista asioita. Se on syvällä meidän geeneissämme. Ilman niitä roikkuisimme vielä tyytyväisinä hännästämme tansanialaisessa apinanleipäpuussa.

Sota esitetään kansalaisille aina väistämättömänä. Olemme menettämässä jotain itsellemme korvaamatonta. Esimerkiksi palan Karjalaa, joka oli kuulunut itsenäiseen Suomeen parikymmentä vuotta. Sitä ennen tuhat vuotta Ruotsiin tai Venäjään. Jota ennen se oli ollut 100 000 vuotta jään alla.

Sodassa vihollinen demonisoidaan. Ne on vääräuskoisia, väärän värisiä, vähintään kommunisteja. Ne tulee ja raiskaa meidän tyttäret. Jopa äidit.

Enomies Veikko, silloin parikymppinen poikanen, makasi paloaukean laidassa. Aukion toiselta puolelta kuului perkeleellistä pulinaa. Kohta sieltä tultiin. Yksi Igor näytti tulevan suoraan  kohti. Veikko puristi pystykorvaa tiukemmin. ”Tuon näreen kohdalla hänelle tulee noutaja, niin mie oon sen päättänt”, tuumi Veikko. Igor ei näyttänyt vasiten viholliselta. Enempi muistutti Enomiehen veljeä. Pälyili orvon näköisenä joka suuntaan. Veikko ei tiennyt, että kaveri oli viime yönä tullut junalla Siperiasta. Tuskin tiesi missä Suomi oli tai miksi sinne pitäisi hyökätä. Mitään pahaa hän ei koskaan ollut tehnyt kenellekään. Varsinkaan ei suomalaisille.

Veikko toivoi jo, että kaveri vetäisi maihin. Ettei tarvitsisi ampua.  Ei, pystyssä tuli vaan poika. 50 metrin päästä hän lasautti rintaan. Igor lensi selälleen. Näytti kuitenkin jääneen henkiin, piruparka. Veikko meni Igorin luo. Igor nosteli päätään. Verta tuli suusta ja rinnasta. Igor sanoo jotain venäjäksi. Se ei pyydä armoa, eikä huuda jumalaa tai äitiä. Sen Veikko tajuaa. Hänellä on taustalla pitkä venäjä. Viipurin poikii kun on. Joku viesti sillä hänelle on, mutta ei saa korinalta selvää. Sitten täytyi painaa pistin keuhkosta läpi ja jatkaa matkaa, mutta Igor ei koskaan häntä jättänyt.

Vielä kuolinvuoteella Enomies tunnusti, että jos jotain voisi muuttaa, sen pojan siellä paloaukealla hän olisi halunnut jättää tappamatta. Koko elämänsä hän on halunnut tietää mitä se poika hänelle sanoi. Ehkä hän vielä saa tilaisuuden kysyä. Sitten kun ollaan molemmat samalla puolen rajaa.

”On mulla unelma
Vapaa maailma
Vailla rajoja.

Muut saa tehdä ihan mitä niitä huvittaa
Mut’ mull’ on unelma.”
(Ismo Alanko, On mulla unelma)